Heippa taas! Uusi osa jälleen iloksenne(?). Tämän osan alussa jälleen teille kirjoitettua musiikkia :D Kun otin ensimmäisiä kuvia, lauloin kokoajan Eye of the tigeria :D Yritän säästellä alkusanoissa, tungen enemmän infovuodatukseni sitten mainiolle etusivulleni :D Tämän osan teko tuntui kestävän, luulin aina laittaneeni jo ainakin 60 kuvaa ja todellisuudessa niitä olikin vasta 37!! Ja nyt lopullisessakaan versiossa tuskin on 60täkään :D no, seuraavan osan yritän taas tehdä reippaasti, kun tämä on näin lyhyt :) No lukekaas sitten.

Laitoin jälleen vähän tarmoa peliin, joten katsokaas tähän alkuun tätä kaksosten huonetta! Eikö ole henkeäsalpaavan ihana :D Ja sitten itse osa käyntiin.

Julsku otti pikkuruisen Sarkun syliinsä. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt mitään yhtä suloista.

"Onnea, isosisko", Jake hymyili laskiessaan vauvan tytön käsivarsille. Julsku oli sanaton. Hän Ei ollut enää perheen pienin ja heikoin. Hän oli esikuva ja roolimalli tälle lapselle (ja sille toisellekin, jos siitä tulisi homo)! Hänen täytyisi nyt skarpata!

Tyn

Tyn tyn ty

Tyn tyn ty

Tyy, tyy, Risin' up, back on the streets, Did my time, Took my chances... (Tämä liike on Julskun käsitys...

...tästä.)

Vaikka vielä kaksi kirjallista läksyjä oli tekemättä, Julsku päätti olevansa valmis lähtemään kouluun. Hän päätti myös hankkia uusia suhteita elämäänsä ja unohtaa kiusaajansa.

Ja kukapa muukaan olisi paras häntä siinä auttamaan, kuin ennustajaeukkis!

"No niin, katsotaan mitä voin tehdä..."

"Fail..." Julsku mutristi suutaan nähdessään ruman, itseään vuosia vanhemman miekkosen. Hänellä ei kuitenkaan ollut enää varaa pyytää uutta sokkotreffiseuralaista ja eukkis oli muutenkin jo karannut tiehensä.

Kaksosilla oli pian syntymäpäivä.

"Kylläpä aika rientää! Tuntuu kuin he vasta eilen olisivat saapuneet ilahduttamaan elämäämme!" Jake taivasteli pidellessään rimpuilevaa Selkälää sylissään.

Perhe piti villit juhlat. Julsku aivan puhalsi torveen!

Jake huolestui pojastaan, Sarkku ehti jo hyvää vauhtia kasvaa, kun selkälä vielä vönisi nuollen pölyä nyrkkinsä sisältä (hän oli säästänyt sitä koko elin-ikänsä, eikä halunnut heittää hyvää pölyä hukkaan).

Pieni Sarkku on tässä! Jälleen mielettömät pusuhuulet, kuten Julskulla.

Selkälää ei taas tunnu olevan ylähuulella liiaksi siunattu.

Elämän suuria askeleita otti myös Jake. Hän oli edennyt urallaan huipulle ja saanut palkinnoksi karppilammen. Hän rakasti sitä ja sen kolmea karppia Anastasiaa, Turboa ja Gastonia.

Jake teki päätöksen, että hänen oli aika siirtyä eläkkeelle. Näin hänellä olisi aikaa hoitaa kaksosia ja karppisia kaikessa rauhassa ja lellitellä Anskua.

Ensimmäisenä Jake meni kertomaan ylpeänä päätöksestään perheen lastenhoitajalle, joka tietysti oli kaikkien vihaama henkilö.

"Sinulle ei ole enää käyttöä! Vanhus!" Jake -vanhus huusi vanhukselle.

Jakesta tuli heti tämän teon jälkeen Doriksen sankari.

"Ihanaa, että häädit sen naisen pois! Nyt meilläkin on enemmän yhteistä aikaa, kun kumpikin ei ole kokoajan töissä!" Doris ihasteli.

"Tästä alkaa meidän uusromantiikan aikakautemme", Jake hymyili silitellen Doriksen käsivartta.

"Mutta odota, pakko käydä..." Jake sanoi nopeasti suunnaten jälleen kohti vessaa.

"Taasko!? Vastahan sinä kävit!" Doris ihmetteli. Hän alkoi olla hyvin järkyttynyt Jaken jatkuvista vesskäynneistä. Romanttiset hetket ja perheen yhteiset tapahtumat menivät pieleen, kun miehen piti aina yllättäen sännätä vessaan.

Vanhuus alkoi pelottaa Dorista, joten hän hankki Chinatownista itselleen elämäneliksiiriä pitääkseen itsensä nuorena. Simuriadiktio vaihtui vähitellen päivittäiseen vihreän, mutta lasissa valkoisen, mönjän litkimiseen.

Elämäneliksiirikoukku ei ollut Doriksen ainoa ongelma: hän kärsi pakokauhusta joka kerta, kun joutui valmistamaan ruokaa, etenki liekitettyä lohta. Niinpä hän ei lopulta kyennyt enää ottamaan edes mehua kaapista.

Ja kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi! Äitille oli muodustunut paha tapa tiirailla päivisin Julskun kaukoputkella naapurisimien taloihin. Jake varoitteli, ettei tuosta hyvää seuraisi, mutta eihän Doris uskonut...

...ennen kuin oppi kantapään kautta Raija Vähälän tullessa uhkailemaan häntä lastenhuoneeseen.

Julsku ja Sarkku olivat hyviä ystäviä, teini otti esikuvana ja roolimallina toimimisen vakavasti ja halusi opettaa Sarkulle kaikki tärkeät taidot kävelemisestä tähtien tiirailuun.

Sarkku tuli muidenkin simien kanssa erittäin hyvin toimeen ja hyvin sosiaalinen. Aikuiset ihastuivat hänen vakavaan ja rauhalliseen, mutta aina hymyileväiseen luonteeseensa.

Yksin Sarkku ei kestänyt kuitenkaan olla hetkeäkään, muuten kiltti lapsi huusi kuin pahainen piru joutuessaan vaille huomiota.

Selkälän luonne muistutti paljon siskonsa luonnetta, mutta hän oli paljon ujompi. Mikä oikeastaan teki heistä hyvin erialiset persoonat. Selkälä oli myös vannoutunut (lihoneen) äidin poika ja tykkäsi huutaa äitiä vaikkei mitään hätänä olisi ollutkaan.

Isän kanssa puuhailu oli tämän vuoksi ainaista taistelua, mikään ei kelvannut ellei äiti ollut aktiivisesti toimimassa mukana.

"Poika vihaa isäänsä!" Jake surkutteli teipatessaan Selkälää jesarilla potalle, kun tämä ei muuten suostunut tekemään tarpeitaan. "Kumpa meistä tulisi läheinen isä-poika-team vielä joskus, jota kukaan ei voittaisi pesiksessä ja jota kaikki kadehtisivat!"

Keskenään kaksoset tulivat hyvin toimeen. Sarkku oli tomera pitämään huolta veljestään ja Selkälä tomera tulemaan huolehdituksi.

He leikkivät mielellään yhdessä Julskun vanhalla puuhapöydällä, etenkin Selkälä, josta palikoiden syöminen oli parasta touhua maailmassa. Tästä voimme siis päätellä hänen olevan kiinnostunut värkkäilystä ja mekaniikasta. Sarkku piti enemmän palikoiden tunkemisesta erimuotoisiin reikiin, kuin niiden syömisestä, mutta veljensä mieliksi nakerteli mielellään hänkin kuutioita.

Aika kului kuin siivillä ja pian tuli kaksosten aika kasvaa lapsuusikään

Sarkku oli taas veljeään nopeampi kasvaja. Jake sai kitisevän pojan vasta syliinsä, kun Sarkku jo teki kasvusambansa final-loikkaa.

Lopulta Jake kyllöstyi Selkälän kitinöihin ja jätti hänet yksin lattialle ihmettelemään.

"Opin tämän Taaperotiimistä! Kiukutteleva lapsi jätetään vaille huomiota, jotta hän oppii ettei siitä ole hyötyä", Jake kertoi Dorikselle.

"Mutta kulta, nyt on hänen syntymäpäivänsä", Doris puolusti poikaa.

"On Sarkunkin! Ja mitä hän tekee? Siivoaa!" Jake vastasi.

"Äh, ihan sama..." Doris vastasi. Hän ei nyt jaksanut kiistellä höppänän vanhuksen kanssa, hänellä oli tärkeämpää tekemistä...

Hänen oli nimittäin aika ottaa huikka elämän eliksiiriä, jottei itsekin muuttuisi kamalaksi marisevaksi, vessassa juoksevaksi kääkäksi. Tällä kertaa neste kuitenkin maistui jotenkin erilaiselle...

"Äh, hällä väliä, tämä on viimeinen mukillinen, pohjat ovat muutenki 70% kuolaa" Doris kohautti olkiaan ja kulautti loputkin juomasta kurkkuunsa.

Se oli kuitenkin kohtalokas erhe.

"Ah! Pää parkaani! Tuntuu kuin sisukseni palaisivat! Huimaa! Huijui!" Doris voihki. Hän oli varma, että kuolisi.

Mutteivät nämä olleet suinkaan kuoleman tuskia. Doriksen vain oli aika oppia, ettei kepulikonstit kannata. Juoma sai hänet muuttumaan vanhukseksi ennen aikojaan!

"Voi ei! Tämä ei ole totta!" Doris huusi tuntiessaan luidensa haurastuvan, aivokuorensa ohenevan ja ihonsa kimmoisuuden katoavan.

Pian salakähmäisesti makuuhuoneeseensa kadonnut Doris asteli kaikkien hämmästykseksi harmaahapsisena mummona takaisin keittiöön. Kaikki tuijottivat häntä epäröiden. Doriksella oli hermostunut olo, hänen päässään pyöri kysymyksiä vailla vastausta. Pitäisikö hänen sanoa tai selittää jotain? Mitä hänen perheensä ajatteli? Tunnistivatko he edes häntä? Oliko huomenna töissä lounastauko vartin yli vai vailla yksi?

Lopulta Jake astui vaimonsa luo, tarttui häntä kädestä ja sanoi:

"Oletpa sinä kaunis tänä iltana, rakas."

Doriksen mieli keveni. Ehkei vanhuus tulisikaan olemaan niin kamalaa, kun hän ei ollut yksin. Lounastauon aika askarrutti häntä yhä, mutta hän voisi soittaa työkaverilleen vielä tänä iltana.

Vielä pääasiallisten päivänsankarien lähikuvat on tietenkin esiteltävä. Sarkun huulet näyttävät vain kasvavan kasvamistaan.

Toisen punapään huulet eivät sentään ole ainakaan kutistuneet lisää. (Jokin tässä naamataulussa silti tuntuu

olevan pahasti vialla...)

Heti Selkälän kasvettua Sarkku oli taas joutunut huolestumaan hänestä pojan nukahdettua seisaalteen. Tämä herätti sikon suojeluvaistoa toista kohtaan entisestään.

Jälleen yritin nähdä hieman vaivaa, kyllä minusta vielä kelpo sisustaja O'Boylle tulee. Tässä näeme siis kaksosten huoneen. He pitivät kovasti nalleista ja ostivat niin useita kappaleita samanlaisia ja väittivät jopa tunnistavansa ne toisistaan.

Sarkun elämä taas tuntui kovin tyhjälle. Teinillä ei ollut liiemmin ystäviä eikä edes poikaystävää, kuten kaikilla muilla (ainakin hänestä tuntui sille). Sylvia sai taas luvan auttaa häntä löytämään sopivan miehen ja tällä kertaa taivaasta tupsahti sangen komea nuorukainen Julskun eteen. (Nuo vinot silmät veivät sydämeni.)

Julsk päätti pian hörppäistä ennustajalta ostamansa lemmenjuomankin tehdäkseen varmasti vaikutuksen tähän Tauno -nimiseen kauluspaitailijaan.

Taunoa ei tästä huolimatta kuitenkaan kiinnostunut, päin vastoin.

"En voi sietää ihmisiä, jotka yrittävät anastaa toisen sydämen vippaskonstien avulla! Sinä siäpaitsi olet muutenki aivan kakara", poika torjui Julskun ja lähti nokka pystyssä tontilta.

Koska IRL -suhteet eivät toimineet, päätti Julsku etsiä seuraa netistä. Hän saikin kaksi hyvää ystävää: Dragon_112 :n ja TurtlesFan!!? :n. Molemmat olivat yliopistossa opiskelevia poikia, jotka nyt maanittelivat Julskuakin saapumaan kampukselle. Lopulta Julsku ei voinut enää vastustaa, varsinkin, kun hänellä alkoi olla juttua Dragon_112 :sen kanssa (he laittoivat aina hyvän yön toivotuksen perään "<3" ja käyttivät paljon silmäiskuhymiöitä). Niinpä hän päätti kysyä isältään lupaa lähteä jatko-opiskelemaan.

"Ei, ei ja vielä kerran: EI!" Jake viuhtoi kiivaasti kieltäviä elekielen merkkejä käsillään.

"Mitä! Miksei!?" Julsku huudahti ymmällään.

"Sinä olet oma, pieni, sairas tyttöni! Et ole valmis lähtemään asumaan itsenäisesti joidenkin... hulivilien sekaan!" Jake vastasi. "Yliopistossa opiskelu ei ole muutenkaan mitään lastenleikkiä! Kokeilin sitä puolassa, enkä tajunnut mistään mitään!"

"No johtuisiko se siitä, että sinä et osaa puolaa!" Julsku kiljui. "Olen muutenkin fiksumpi kuin sinä! Eivätkä opiskelijat ole mitään huluvilejeä! Dragon_112:kin aina sanoo, että..."

"Ei kiinnosta. Tämä keskustelu on finito", Jake töksäytti ja lähti vessaan.

Julsku oli tottunut saamaan tahtonsa läpi, joten hän ei aikonut luovuttaa näin vähällä. Jos äitikään ei antaisi lupaa lähteä yliopistoon, hän voisi aina karata sinne. Ainoa ongelma tässä oli tietenkin se, että hän oli varaton, työkokemukseton ja stipenditön tyttöpahanen, joka raatamista mieluummin eläisi yleellisesti vanhempiensa varoilla herroiksi.

"Äiti..." Julsku kutsui äitiään heleästi illalla.

"Niin, Julianna?" Doris kysyi. Hän oli antanu kaikille lapsilleen lempinimiksi "oikeat nimet", joilla hänellä oli tapana kutsua heitä lähinnä tärkeiden vieraiden läsnäollessa.

"Isä ei antanu minulle lupaa mennä yliopistoon! " Julsku valittii tippa linssissä.

"Sepä harmi", Doris tokaisi.

"Etkö sinä antaisi minulle lupaa?" Julsku kysyi varovasti ja mahdollisimmen ystävällisesti.

"Hmm, mietitäämpä... En", Doris vastasi tylysti hymyillen ja kääntyi lähteäkseen.

"Mitä!? Sinäkin äitikseni! Mikset!? Saihan Anskukin sinulta luvan!" Julsku oli suunniltaan.

"Niin saikin", Doris vastasi kääntyen takaisin tytärtään kohti, "mutta hän ei ollut sairas ja heikko", Doris hymyili ovelasti. "Yliopisto on muutenkin aikuistumisen paikka, et selviäisi omillasi siellä päivääkään."

"Olet yhtä kamala kuin isäkin!" Julsku huusi vihaisena ja paineli huoneeseensa.

"Heh, voi tuota tyttöä. Ehkä hänen itsenäistymishalunsa nyt heräävät oikeasti ja hän oppii elämään omillaan ilman muiden alituista passaamista", Doris myhäili itsekseen kuin vanha tietäjä.

Okkei, tähän päättyy tämä osa :D Antakaahan sitten kommenttia :) Perijä-äänestyskin lähestyy, voi olla jo ensiosassa tai sitä seuraavassa, jännätkääpä vaan huhuii :D Mutta nähdään ensi osassa!